Ismo Leikola tähdittää Vetomies-rallia Jyväskylässä - Lindroos tavoittelee neljättä voittoaan
Yhdeksän erikoiskoetta, kokonaisreitin mitta 598,41 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus on 129,55 kilometriä. Siinä lähtökohdat arvostettuun ja haluttuun titteliin, jonka tavoittelusta on monille tullut yksi vuoden kohokohdista. Vetomies Ralli ajetaan MM-rallin ohessa sangen vaativilla tiestöillä pääluokkien "jalanjäljissä" ja se onkin yksi iso osa suurta haastetta.
Vetomies soveltuu sekä urallaan menestyneille, että nousua tavoitteleville
Kilpailun historiaa kaivellessa, löytyy voittajalistauksista moniakin mielenkiintoisia nimiä, kuten esimerkiksi Toni Gardemeister BMW M3:lla vuodelta 2007, sekä nelivedoissa Jarkko Nikara vuonna 2016 Mitsubishi Lancer EVO 9:llä. Molemmilla oli MM-osakilpailustakin aiempaa kokemusta, jopa pääluokan kalustollakin ennen osallistumistaan Vetomieheen. Vastakohtaisesti Vetomies toimii myös nuorille kuljettajille hyvänä harjoitusmahdollisuutena kohti parrasvaloja. Siitä hyvä esimerkki on Tuukka Kauppinen, joka ajoi vuonna 2023 2WD Vetomiehessä toiseksi Ford Fiesta R2:lla ja on nyt jo toista vuotta mukana MM-osakilpailun puolella Rally2-kalustolla.
Seuratuimmat kuljettajat eivät välttämättä ole kuohujuomaa suihkuttamassa
Kilpailemisessa paras palkinto on omiin tavoitteisiin pääseminen. Toisilla se on voitto tai vähintään podium, toisilla maaliin pääseminen tai vaikkapa näyttävästi suoritettu neulansilmä Harjun alussa.
- Saatiin autoon tilauksessa olleet osat paikalleen, joten hyvillä mielin lähdetään kisaan nauttimaan hienosta tapahtumasta. Mennään kovaa ja hyvällä fiiliksellä, sekä rupatellaan at-jonossa mukavia, viestittää Lada-kaksikko kisataktiikkaansa Leikolaa ja muita vastaan.
Kolminkertainen voittaja Joonas Lindroos hakee revanssia
Vetomiehen osallistujalistalta nähdään V1600-autoilla kilpailtavan numeroilla 201-209. Mukana ovat esimerkiksi Ralli SM:n SM4-luokassa tällä hetkellä sijoilla 4-6 olevat autokunnat Toyota Auriksineen, kuljettajinaan Roope Hirvonen (KannMK/UA), Miska Tuomisto (KeurUA), sekä Viljami Salminen (TUA). Tämä kolmikko lienee oman kategoriansa vahvin katras ennalta, mutta MM-kuljettajien jälkiin vakioautolla ajaminen voi tuoda yllätyksiäkin.
2WD Vetomiehen numerot ovat 210-258 välillä, suurimmalla numerolla viime vuoden voittajapari Markus Hellström (SaloUA) - Tapio Järvi (SaloUA) BMW M3:lla. Hellströmin edelle starttaa vahvaa revanssia hakemaan viime vuonna BMW M3:llaan vetoakselivikaan keskeyttänyt Joonas Lindroos (TullUA), jolla kartturina Henri Kallioniemi (AUK-J-Äijät).
- Valmistautuminen on ollut hieman poikkeava tänä vuonna. Auto kaatui Hankasalmen F-Cupissa kesäkuun alussa, käytännössä ekaan mutkaan ja sitä on naplailtu tässä nippuun hiljalleen. Isoja testimääriä ei ole ajettu ennen kisaa, varsinaisesti kisakilsoja on viimeksi kertynyt tammikuussa Imatralta. Myhinpää olisi kiva päästä vihdoin ajamaan, se on vielä kokematta ja Ruuhimäkeäkin odotan, kertoo Lindroos.
Tilastojen perusteella Lindroos ei Myhinpäätä ole koskaan pitkällä urallaan suorittanut ja Ruuhimäen osaltakin joudutaan menemään uran alkupuolelle ja vuoteen 2004, jolloin mies on Ruuhimäen päästellyt ensimmäisessä MM-rallissaan Subaru Impreza WRX Sti:llä.
Vuoden 2024 voittajan Hellströmin, sekä kolminkertaisen voittajan (2009, 2022, 2023) Lindroosin haastajiksi löytyy tukku kovia nimiä, Nico Valkonen (255), Juho Koski-Lammi (256), Heikki Koski-Lammi (254), Teemu Kuusinen (253) ja Joni Korhonen (252) ovat kovia nimiä, joilta Vetomiehen kruunu puuttuu, mutta kärkipään sijoista aina kamppaillaan.
4WD Vetomiehen numerot ovat 259-269 välillä. Viime vuoden voittajapari Ville Hautamäki (LapUA) - Toni Raiski (LapUA) ovat jälleen mukana Mitsubishi Lancer Evo 9:llään, numerolla 259. Heti perään starttaa toissa vuoden voittajapari Mikko Lehti (THU-TEAM) - Tero Hanninen (THU-TEAM) kauniita korkeita säkeistöjä soittavalla Opel Corsallaan.
- Viime vuodelta jäi mieleen Myhinpää. Sateen tuoman liukkauden myötä kartturi toppuutti menoa toistuvasti ja se olikin ihan oikea taktiikka kyllä, mutta meni hieno pätkä vähän hukkaan. Ruuhimäessä ajoin hypyt tosi varovasti, oikein hävetti, tänä vuonna on kyllä hypättäväkin, tuumailee Hautamäki.
Perjantai 1.8.
9:05 Lähtö, Killeri
10:18 EK2 Laukaa
11:18 EK3 Saarikas
12:53 EK4 Myhinpää
14:21 EK5 Ruuhimäki
16:30 EK10 Harju
Lauantai 2.8.
9:15 Kilpailun 2. päivä starttaa Killeriltä
10:01 EK11 Parkkola
11:52 EK12 Västilä
12:46 EK13 Päijälä
14:27 EK14 Leustu
15:27 Maali, Satamapuisto Jyväskylä
16:00 Palkintojenjako Secto Stagella, Paviljongin huoltoalueella
Kilpailun tietoja ja ajantasaista osallistujalistaa voi tutkailla osoittessa:
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/Competition/CompetitionOpen.aspx?id=18895&edit=0
Tai lataamalla Sportity-sovelluksen, jossa Vetomies Rallin tunnus on VETO25 ja pääkilpailu Secto Rally Finland puolestaan löytyy tunnuksella SRF25.